Suvi Rinne

Osaaminen

Pilatesohjaaja

Raskausajan pilates

 

Somatic pilatesohjaaja, Helsinki

Olen pitkän pilatesohjaajakoulutuksen (Somatic Center) käynyt pilatesohjaaja. Urheilu on ollut iso osa elämääni lapsuudesta saakka monissa eri muodoissa, mutta noin viiden vuoden ajan olen saanut pilateksen harjoittamisesta voimaa, energiaa ja inspiraatiota arkeeni.
Pilatesohjaajana työskentely oli unelmani pitkään, sillä halusin päästä auttamaan ihmisiä ja jakamaan eteenpäin sitä hyvää, mitä olen itse saanut lajista. Pilates on minulle ennen kaikkea tärkeä läsnäoloharjoitus, mutta myös keino ylläpitää hyvää oloa ja vahvistaa kehoani. Ohjaajana olen kannustava ja lempeä, mutta tarkka.
Ystäväni kuvailisivat minua herkästi innostuvaksi, empaattiseksi ja positiivikseksi elämästä nauttijaksi. Perhe, hyvinvointi, liikunta, luovuus, kylmäuinti ja elämän pienet, kauniit asiat ovat erityisen lähellä sydäntäni.
Toivottavasti nähdään tunneilla!

Kolme asiaa minusta

Unelmoija
Haaveilen talvista Etelä-Euroopan auringon alla. Rakastan lämpöä ja alueen rentoa meininkiä.
Mökkeilijä
R a k a s t a n mökkeilyä. Ristikot, kirjat, auringossa loikoilu, pilatestreeni terassilla, uinti, hyvä ruoka ja luonnossa haahuilu. Parasta!
Elämästä innostuja
En ikinä halua kadottaa lapsenomaista iloa ja uteliaisuutta maailmaa kohtaan. Isoäitini on suuri esikuvani tämän suhteen!

Maksutavat

Yleisimpien maksutapojen lisäksi meillä voit maksaa Edenred, Smartum, Easybreak ja E-passi -liikuntaeduilla.

Huom. Liikuntaedulla ei voi maksaa hoitopalveluita. Hoitopalveluihin tarvitaan hieronta- tai hyvinvointietu. Kursseja voi maksaa liikuntaedulla.