Lasten fysioterapia – Millainen rooli fysioterapeutilla on lasten terveyden edistämisessä?

Fysioterapeutti toimii lasten sensomotorisen kehityksen, kasvun ja terveyden tukena. Fysioterapialla voi olla lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan erilaisia tavoitteita. Fysioterapiassa pyritään usein mahdollistamaan mahdollisimman optimaalinen motorinen kehittyminen ja huomioidaan terveydellisten perustarpeiden lisäksi aina sosiaalinen, emotionaalinen ja opetuksellinen puoli. Fysioterapeutin rooli on siis hyvinkin moniulotteinen.

Artikkelin on laatinut fysioterapeutiksi valmistuva Jade Seikkula

“On tärkeää kannustaa ja tukea lasta liikkumaan monipuolisesti koulussa ja kotona. Se kehittää fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi myös vuorovaikutustaitoja. Fysioterapeutin puoleen voi kääntyä ilman sen kummempia ongelmiakaan ja suosittelemmekin sitä matalalla kynnyksellä.”

Hoito aina yksilöllistä

Fysioterapeutti huomioi aina lapsen yksilöllisen kehitysvaiheen sekä arvioi hoidon tarpeen, ja siksi jokaisen lapsen fysioterapia on yksilöllistä. Fysioterapeutin tehtävä on myös arvioida se, milloin ja mihin kannattaa fysioterapiassa puuttua. Fysioterapeutin rooliin ei siis kuulu vain lapsen tutkiminen vaan moniulotteinen kuntoutus ja hän voi myös toimia niin mentorina, valmentajana kuin opettajanakin.

Terapeuttisella harjoittelulla pyritään vaikuttamaan mm. hengitys ja verenkiertoelimistöön, koordinaatioon, lihasvoimaan, nivelten liikkuvuuteen kehon symmetriaan riippuen tavoitteesta. On myös erittäin tärkeää, että vanhemmat ja lasta hoitavat tahot ovat aktiivisia ja osallistuvat lapsen tukemiseen, ja fysioterapeutin tehtävä on tuottaa tietoa ja osallistaa huoltajia. Kun harjoittelu siirtyy arkeen, parannetaan hoidon toimivuutta.

Lapsille suunnatun fysioterapian hoitomuotoja voivat olla mm. motorisen oppimisen tukeminen, mobilisointi, manuaalinen käsittely, venyttely ja hermojärjestelmän toiminnan kehittäminen.

Lapsia tulee kohdella lapsina

Heillä on omat oikeutensa ja fysioterapeutin tehtävä on antaa lapsen taitoja kehittävät ohjeet tämän iälle sopivaan tapaan. Leikki kuuluu lapsen maailmaan ja monissa tutkimuksissa onkin todistettu, että leikkiminen kehittää ja aktivoi lapsen neurobiologisia rakenteita ja toimintoja aivoissa. Fyysinen aktiivisuus on muutenkin erittäin tärkeää lapsen normaalin kehittymisen kannalta. Terapeuttisten harjoitteiden tekeminen leikkien ja pelien varjolla parantaa fysioterapian vastetta ja auttaa lasta tekemään yhteistyötä hoitotiimin kanssa.

Fysioterapeutti mukaan lapsen tiimiin

On tärkeää, että fysioterapeutti toimii osana moniammatillista tiimiä etenkin erityistä tukea tarvitsevan tai pitkäaikaissairaan lapsen kuntoutusta suunniteltaessa. Hän pitää huolta lapsen fyysisestä toimintakyvystä sekä opastaa huoltajia oikeisiin tapoihin käsitellä lasta ja tukea tarvittavaa kuntoutusta kotona. Tutkimusten mukaan varhaisessa vaiheessa aloitettu tutkiminen ja kuntoutus on avainasemassa paremman lopputuloksen saavuttamisessa lapsilla, jotka ovat kehityksestä jäljessä.

Fysioterapeutin rooli on moniulotteinen. Hän tukee lasta kehittymään fyysisesti, toiminnallisesti sekä henkisesti. Kuntoutuksella tähdätään parempiin liikeratoihin, monipuolisempiin taitotasoihin ja mahdollisten virheasentojen korjaamiseen. Tarvittaessa fysioterapeutti arvioi liikkumisen apuvälineiden tarpeen lapsen itsenäisyyden ja omatoimisuuden tukemiseksi.

On tärkeää kannustaa ja tukea lasta liikkumaan monipuolisesti koulussa ja kotona. Se kehittää fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi myös vuorovaikutustaitoja. Fysioterapeutin puoleen voi kääntyä ilman sen kummempia ongelmiakaan ja suosittelemmekin sitä matalalla kynnyksellä.

Artikkelissa käytetyt lähteet:

Kauhanen L, Järvelä L, Lähteenmäki PM, Arola M, Heinonen OJ, Axelin A, et al. Active video games to promote physical activity in children with cancer: a randomized clinical trial with follow-up. BMC pediatrics. 2014;14(1):1-10.

Kyriakidou D. Play integrated in physiotherapyy for children with chronic health conditions: A systematic literature review. 2016.

Flasch P, Taylor D, Clauber RN, Robinson III E. Examining Students’ Self-Perceived Competence and Comfort in an Experiential Play Therapy Counseling Course: A Single Group Pretest-Posttest Investigation. International Journal for the Scholarship of Teaching and Learning. 2017;11(1):n1.

Foss N, Bardsen A. Playful reflection: an investigation into the kindergarten project ‘Play in physiotherapy with children’. Action Learning: Research and Practice. 2013;10(2):107-23.

Wittink H, Oosterhaven J. Patient education and health literacy. Musculoskeletal Science and Practice. 2018;38:120-7.

Champaloux SW, Young DR. Childhood chronic health conditions and educational attainment: a social ecological approach. Journal of Adolescent Health. 2015;56(1):98-105.

Olson CA, McSwain SD, Curfman AL, Chuo J. The current pediatric telehealth landscape. Pediatrics. 2018;141(3).

Lang RL, Wilson C, Stockton K, Russell T, Johnston LM. CyFiT telehealth: protocol for a randomized controlled trial of an online outpatient physiotherapy service for children with cystic fibrosis. BMC pulmonary medicine. 2019;19(1):21.

Palvelut, joita tarjoamme vauvoille ja lapsille

Imetysohjaus Helsinki ja Tampere. Imetysohjaaja pitaa vauvaa olallaan.

Imetysohjaus

Imetysohjaus ratkaisee ja ehkäisee imetyksen ongelmia. Tervetuloa Helsingin tai Tampereen Wario Mama'sille!

Jooga ja pilates aidille ja vauvalle Helsingissa. Mama + Bebe -jooga ja mama + bebe -pilates

Mama + Bebe -jooga

Mama + Bebe -jooga etenee äitien ja vauvojen ehdoilla. Aiempaa joogakokemusta ei tarvitse olla.

Raskaus- ja äitiysajana Osteopatia. Osteopaatti hoitaa aitia.

Mama + Bebe -osteopatia

Osteopatia helpottaa naisen oloa synnytyksen jälkeen. Mama + Bebe -osteopatia tekee hyvää myös vastasyntyneelle.

Maksutavat

Yleisimpien maksutapojen lisäksi meillä voit maksaa Edenred, Smartum, Easybreak ja E-passi -liikuntaeduilla.

Huom. Liikuntaedulla ei voi maksaa hoitopalveluita. Hoitopalveluihin tarvitaan hieronta- tai hyvinvointietu. Kursseja voi maksaa liikuntaedulla.